Juoksusta sekaisin

Olen liikkujana hurahtelija, kun innostun jostain lajista, voisin harrastaa pelkästään sitä. Nyt olen ihan täysin hurahtanut juoksemiseen. Vuosi sitten ostin vuosien tauon jälkeen kunnon lenkkarit. Juoksinkin keväästä joulukuulle. Muutama viikko sitten ostin uudet lenkkarit, koska akillesjänteeni, kantapääni sekä alaselkäni pitävät hyvin vaimennetuista pohjista. Juoksukilometrejä on tänä keväänä kertynyt varmaan enemmän kuin koskaan. Juoksukauden aloitimme mieheni kanssa pääsiäisenä.

Kesän tavoitteeksi asetin 20 km lenkin. Viime kesänä juoksin maksimissaan 10 km lenkkejä. Itsensä haastaminen on mielenkiintoista ja lisää motivaatiota. Mihin kaikkeen kehoni pystyykään? Joka ikinen kerta kun juoksen pitkää lenkkiä, ihmettelen kuinka pystyn siihen. Kuinka jalat edelleen rullaa 15 km kohdalla ja tuntuu hyvältä, suorastaan ihanalta. Itseasiassa olen huomannut, että melkein mieluummin juoksen pitkää kuin nopeaa lenkkiä. Mieheni aina nauraa, että olen sellainen dieselkone. Antaa siis rullata rauhassa.

Juoksen joko yksin, koiran tai mieheni kanssa. Meidän koira ei ole mitään huippu juoksuseuraa, koska tykkää juosta perässä ja mieluummin vissiin köllöttelisi auringossa. Sitten kun kaveri pääsee vauhtiin, juoksee ihan huvikseen kolmella jalalla kun on niin helppoa. Kotiin päin tullessa juostaan siis paljon lujempaa! Miehen kanssa juostessa lenkki käy samalla parisuhteen hoidosta. Minulla on kai vähän huono hengitystekniikka ja helposti alkaa pistämään jos paljon höpöttelen. Kerrankin siis mies on äänessä ja minä kuuntelen suhteellisen hiljaisena. Parasta on tietysti se, että juoksukuntoni on parantunut sen verran, että pysyn mieheni tahdissa.

Toisinaan on parasta juosta ihan yksin, pelkkien omien ajatusten kanssa. Olen huomannut kuinka helposti yksin juostessa ja asioita kelatessa huolet ja murheet tipahtelevat lenkkipolun varteen. Joka perjantai pitäisi oikeastaan tehdä pitkä juoksulenkki ja heittää työasiat viikonlopuksi mielestä. Muutenkin olen tyypiltäni ihminen jonka täytyy aina kelailla asioita. Mieli kirkastuu ja hyvä olo lisääntyy sitä mukaa kun juostut kilometrit lisääntyy.

Yksi minun haaveeni on ollut käydä juoksemassa Seurasaaren ympäri. Tänä eväänä ensimmäistä kertaa ikinä jalkani ja selkäni kestää myös asfaltilla juoksun. Viime lauantaina päätin sitten toteuttaa unelmani. Juoksin kotoa Pasilasta Seurasaareen ja saaren pari kertaa ympäri. Kiersin saarta ihan reunoja polkuja pitkin. Hypin ja pompin innokkaasti juurien ja kivien yli. Ihan mahtava fiilis. Parasta on ehkä se, että olen 33-vuotias ja vihdoin oppinut juoksemaan. Olen aina ihaillut ihmisiä jotka juoksevat läpi vuoden säässä kuin säässä. Ja nyt minäkin pystyn, mahtava fiilis ja olo, tosin jäisellä maalla en edelleenkään uskalla juosta, ehkä vielä joskus.

WP_20160522_15_47_24_Rich_LI (2)

WP_20160522_15_53_23_Rich (2)

Se ihana fiilis kun lenkki rullaa ja suu menee väkisin hymyyn, aurinko paistaa ja hiki virtaa. Olen kiitollinen kun kehoni kestää ja mieleni nauttii.

Mahtavia ulkoiluhetkiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: