Täydellinen vartalo

Meillä ihmisillä, varsinkin naisilla, on usein kova tarve arvostella omaa ja toistemme vartaloita. Kuiskimme toisillemme kuinka joku on lihonut tai laihtunut kamalasti. Välistä netti pursuaa niitä ”oikeita” äidin vartaloita tai syytetään mediaa vääristyneestä naisen kehonkuvasta. Emme tunnu millään pystyvän hyväksymään erilaisuutta. Vai kertooko tämä oma ja muiden vartaloiden arvostelu vain omasta epävarmuudestamme. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa naisen tai äidin vartaloa. Jokaisen äidin tai naisen vartalo kerää eri tavoin rasvaa tai palautuu synnytyksestä. Samankin äidin kohdalla on eroja kuinka eri synnytyksistä palautuu ja siihen vaikuttaa moni eri asia.

En ole koskaan uskonut, että pelkkä median luoma kuva naisen ihannevartalosta sairastuttaa ketään syömishäiriöön. Uskon että taustalle on aina myös jotain muuta epävarmuutta itsestä tai haasteita itsetunnon tai itsetuntemuksen kanssa. Ihminen jolla on terve vankka itsetunto ja joka kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on, tuskin imee itseensä tarvetta näyttää huippumallilta tai fitnesstähdeltä.

Naisen vartalo muuttuu vuosien varrella, hyväksymme sen tai emme. Yhä yleisemmäksi käy vartalon muokkaaminen muutenkin kuin vain liikunnasta ja terveellisestä ruoasta nauttimalla. Hauskaa ja hämmentävää on seurata kuinka ”vartaloihanteet” muuttuvat. Vielä joitakin vuosia sitten rasvaa imettiin naisten takapuolista, nyt on tarve saada lisätäytettä. Kyllä me ihmiset ollaan hassuja.

Meillä kaikilla naisilla on ainutlaatuiset upeat vartalot, mitä vanhemmiksi tulemme sitä enemmän ne kertovat tarinaamme. Pienet arvet, rintojen muutokset tai rasvan kerääntyminen toiseen kohtaan kuin parikymppisenä. Meidän tulisi olla ylpeitä vartaloistamme ja siitä, ettei kenelläkään toisella ole samanlaista. Voisimme seurata oman vartalomme muutoksia sen sijaan että vertailisimme itseämme muihin.

Täytän kesällä 34 vuotta ja oikeastaan vasta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni tyytyväinen ja sinut vartaloni kanssa. Viime vuosina kehoani on alkanut kaunistaa kymmenet varmaan sadat luomet. Ensin olin hieman kummissani, mutta sittemmin olen alkanut pitää niitä kauneuspilkkuna. Kauneuspilkkuina jotka koristavat vartaloani joka on kantanut ja imettänyt kaksi lasta, kulkenut läpi syömishäiriön. Vartaloni on vahvistunut ja pehmentynyt sitä mukaa kun olen sitä oppinut kunnioittamaan.

Jokaisella meillä on täydellisen epätäydellinen vartalo, ainutlaatuisen upea. Entä jos seuraavan kylvyn jälkeen astuisit alasti peilin eteen. Katsoisit itseäsi lempein silmin. Miettisit ensin kaikki upeat ja kivat piirteet, et etsisi mitään puutteita. Seuraavan kerran kun puolisosi tai ystäväsi kehuu vartaloasi, voisit nauttia sanoista, sen sijaan että vähättelisit niitä. Sinun täydellinen upea vartalosi.

Kuvat Timo Turkka

Päivän ajatus 2

Harvoin se niitty on sen kauniimpi aidan toisella puolella. Meidän täytyisi oppia tuntemaan oma niittymme ja kasvattaa se meidän näköiseksi. Ilman että kadehdimme naapurin puolelle, kaikki ei ole sielläkään sitä miltä näyttää.

Monesti sitä miettii, että olisi pitänyt tehdä tai valita toisin. Harvoin pysähdymme miettimään, että teimme ja valitsimme juuri oikein.

Kuva Saila Turkka

Juoksusta sekaisin

Olen liikkujana hurahtelija, kun innostun jostain lajista, voisin harrastaa pelkästään sitä. Nyt olen ihan täysin hurahtanut juoksemiseen. Vuosi sitten ostin vuosien tauon jälkeen kunnon lenkkarit. Juoksinkin keväästä joulukuulle. Muutama viikko sitten ostin uudet lenkkarit, koska akillesjänteeni, kantapääni sekä alaselkäni pitävät hyvin vaimennetuista pohjista. Juoksukilometrejä on tänä keväänä kertynyt varmaan enemmän kuin koskaan. Juoksukauden aloitimme mieheni kanssa pääsiäisenä.

Kesän tavoitteeksi asetin 20 km lenkin. Viime kesänä juoksin maksimissaan 10 km lenkkejä. Itsensä haastaminen on mielenkiintoista ja lisää motivaatiota. Mihin kaikkeen kehoni pystyykään? Joka ikinen kerta kun juoksen pitkää lenkkiä, ihmettelen kuinka pystyn siihen. Kuinka jalat edelleen rullaa 15 km kohdalla ja tuntuu hyvältä, suorastaan ihanalta. Itseasiassa olen huomannut, että melkein mieluummin juoksen pitkää kuin nopeaa lenkkiä. Mieheni aina nauraa, että olen sellainen dieselkone. Antaa siis rullata rauhassa.

Juoksen joko yksin, koiran tai mieheni kanssa. Meidän koira ei ole mitään huippu juoksuseuraa, koska tykkää juosta perässä ja mieluummin vissiin köllöttelisi auringossa. Sitten kun kaveri pääsee vauhtiin, juoksee ihan huvikseen kolmella jalalla kun on niin helppoa. Kotiin päin tullessa juostaan siis paljon lujempaa! Miehen kanssa juostessa lenkki käy samalla parisuhteen hoidosta. Minulla on kai vähän huono hengitystekniikka ja helposti alkaa pistämään jos paljon höpöttelen. Kerrankin siis mies on äänessä ja minä kuuntelen suhteellisen hiljaisena. Parasta on tietysti se, että juoksukuntoni on parantunut sen verran, että pysyn mieheni tahdissa.

Toisinaan on parasta juosta ihan yksin, pelkkien omien ajatusten kanssa. Olen huomannut kuinka helposti yksin juostessa ja asioita kelatessa huolet ja murheet tipahtelevat lenkkipolun varteen. Joka perjantai pitäisi oikeastaan tehdä pitkä juoksulenkki ja heittää työasiat viikonlopuksi mielestä. Muutenkin olen tyypiltäni ihminen jonka täytyy aina kelailla asioita. Mieli kirkastuu ja hyvä olo lisääntyy sitä mukaa kun juostut kilometrit lisääntyy.

Yksi minun haaveeni on ollut käydä juoksemassa Seurasaaren ympäri. Tänä eväänä ensimmäistä kertaa ikinä jalkani ja selkäni kestää myös asfaltilla juoksun. Viime lauantaina päätin sitten toteuttaa unelmani. Juoksin kotoa Pasilasta Seurasaareen ja saaren pari kertaa ympäri. Kiersin saarta ihan reunoja polkuja pitkin. Hypin ja pompin innokkaasti juurien ja kivien yli. Ihan mahtava fiilis. Parasta on ehkä se, että olen 33-vuotias ja vihdoin oppinut juoksemaan. Olen aina ihaillut ihmisiä jotka juoksevat läpi vuoden säässä kuin säässä. Ja nyt minäkin pystyn, mahtava fiilis ja olo, tosin jäisellä maalla en edelleenkään uskalla juosta, ehkä vielä joskus.

Se ihana fiilis kun lenkki rullaa ja suu menee väkisin hymyyn, aurinko paistaa ja hiki virtaa. Olen kiitollinen kun kehoni kestää ja mieleni nauttii.

Mahtavia ulkoiluhetkiä.

Hymy kaunistaa

Hymyile paljon ja usein. Joskus se tuntuu vaikealta, osaat sen kuitenkin, kokeile hieman. Hymyillessä on vaikea murjottaa. Hymyileminen ei maksa mitään ja on ehdottomasti ihmisen kaunein asuste. Hymy tarttuu helposti. Onnellisuus näkyy silmissä asti, kun hymy on herkässä.

Hymyile, se on ehkä parasta mitä voit itsellesi tehdä.

Kuvat Timo Turkka

Sisältä kaunis

Lopulta kaikki kauneus löytyy meistä itsestämme.

Voimme mennä paikkaan jossa se puhkeaa kukoistukseen.

Voimme olla seurassa jossa se saa loistaa rauhassa.

Voimme tehdä sellaisia asioita jotka saa sen hehkumaan.

Sisällämme on kauneus ja upeus joka täytyy vain löytää.

Sisältä kaunis.

 Kuvat Timo Turkka

Onnellisuus löytyy arjesta

Onnellisuus on hetki kun…

saa juoda aamuteen rauhassa

tuntematon herra toivottaa hyvät huomenet koirien tervehtiessä

pyöräilee auringon noustessa töihin

kokee onnistumisia töissä

saa avata oven naiselle, kuka työntää lastenvaunuja ostoskassien kanssa

saa taas pyykättyä ja tiskattua

koko perhe istuu yhdessä päivällispöytään

pääsee puolison kanssa yhdessä lenkkeilemään

saa viestin ystävältä vuosien tauon jälkeen

leipoo lasten kanssa pullaa

pujahtaa illalla saman peiton alle puolison kanssa.

Onnellisuus on juuri nyt.

Joskus nyppii ja ärsyttää monikin asia, kun pysähtyy hetkeksi ajattelemaa huomaakin kaiken olevan ihan hyvin. Muistetaan pysähtyä hetkeksi.

 

Kuvat Timo Turkka

Päivän ajatus

Synkätkin päivät ovat tärkeitä ja omalla tavallaan kauniita. Niiden jälkeen valo on entistä kauniimpaa ja kirkkaampaa.

Kuvat Timo Turkka

Metsässä olen kotona

Olen liikkunut aina paljon luonnossa ja metsässä, luonnosta saan voimaa. Luonnon kauneus ja ihmeellisyys ei lakkaa hämmästyttämästä. Yksinkertaista ja kaunista. Rakastan Helsingin Keskuspuistoa, jossa liikun monta kertaa viikossa. Meillä Suomessa on kaunis ja monipuolinen luonto. Keskuspuistossa on rikas luonto erilaisine kasvilajeineen.

Luonnossa liikkuessa ymmärtää kuinka hyvin erinäköiset ja kokoiset kasvit kukoistaa rinnatusten. Ei ole yhtä ainoaa vihreää, kukkimisaikaa, puunrungon kuosia tai muurahaiskeon muotoa. Jokainen on yksilö, upea sellainen. Aivan kuten me ihmisetkin olemme jokainen erilaisia, upeita yksilöitä. Meille ihmisille saattaa tulla hetki kun täytyy maastoutua ja muuttua samanlaiseksi kuin kaikki muutkin, ettei eroitu joukosta. Saatamme muokata omaa persoonaamme jopa väkivalloin, kadottaen samalla jotain omaa itsestämme. Toisinaan vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä olla juuri oma itsensä, erottua joukosta. Monesti tämä joukosta erottumisen pelko on melko turha. Kun alamme olla oma itsemme, vaikka hieman erilainen kuin muut, ympäristö hyväksyy meidät kyllä.

Metsässä ja luonnossa on vapauttavaa hengittää. Katsoa kaunista, uskaltaa olla oma itsensä, ehkä heittäytyä osaksi metsää.

Hyvää energiaa kevääseen.

Kuvat Timo Turkka